Tapparan monivuotinen yhteistyökumppani ThermiSol Oy lisää panostustaan kirvesrintoihin ensi kaudeksi ja nousee yhdeksi seuran pääyhteistyökumppaneista. Jo usean vuoden ajan Tappara-maalivahtien varusteissa näkynyt ThermiSol on ensi kaudella maalivahtien lisäksi myös kaikkien kenttäpelaajien oranssien housujen sivusaumoissa.
ThermiSol käyttää myös paljon Tapparan palveluja ottelutapahtumien asiakastilaisuuksissa.
– Itse asiassa käyttö on koko ajan lisääntynyt. Meillä on myynnissä ja markkinoinnissa porukkakin jonkin verran vaihtunut ja he hyödyntävät Tapparaa aiempaakin enemmän meidän asiakkaiden keskuudessa, ThermiSol Oy:n toimitusjohtaja Urpo J. Salminen kertoo.
– Kaikki asiakkaat eivät ole jääkiekkokeskeisiä, mutta ajan mittaan löytyvät ne, jotka kiekkopelejä osaavat arvostaa. Sen on vuosien aikana huomannut, että yhä enemmän meidän asiakkaistamme nauttii lätkästä.
ThermiSol Oy on muovipohjaisten rakennuseristeiden pioneeri ja markkinajohtaja, joka on erikoistunut EPS-eristeeseen, mutta tuotevalikoimaan on muutaman vuoden ajan kuuluneet myös muut muovieristeet. Yrityksen toimiala sivuaa jääkiekkoa siltäkin osin, että ThermiSolin Elementti-yksikkö valmistaa ja myy elementtejä ja halliratkaisuita, joita käytetään monenlaisissa erilaisissa rakennuksissa, muun muassa urheiluhalleissa. ThermiSolin elementeistä onkin rakennettu jo yli 40 jäähallia.
Tapparan kanssa yhteistyö alkoi jo ennen viime vuosikymmenen puoliväliä. Toimitusjohtaja Salminen muistaa kimmokkeen siihen:
– Tapparan maalissa pelasi silloin Mika Lehto, joka on täältä Vammalasta kotoisin. Hänen isänsä Jorma oli ThermiSolissa töissä noin 30 vuotta, ja hän sitä vinkkasi, että eikö firman tunnus näyttäisi hyvältä pojan suojissa. Siitä se lähti. Ja kun sillä lailla annettiin pikkusormi, niin siitä on ollut hyvä kasvattaa kumppanuutta yhdessä.
Tapparan puolelta kumppanuutta on viime vuosina hoitanut myyntipäällikkö Teemu Kuokkanen, joka säteilee tyytyväisyyttä uudesta sopimuksesta.
– Aivan upeaa, että tuttu yhteistyökumppani kasvattaa panostustaan näin merkittävästi. Tämä on hyvä signaali tulevan kauden rakentamisessa, sillä Tapparan on pystyttävä kasvamaan myös myyntipuolella.
