Maa:
Media » Uutiset » Toimiva johto ostaa ThermiSolin

Toimiva johto ostaa ThermiSolin

Pohjoismaiden suurin muovieristeiden valmistaja ThermiSol on vaihtanut omistajaa. ThermiSol-yhtiöt Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa ovat siirtyneet irlantilaiselta Kingspan-konsernilta ThermiSolin toimitusjohtajana vuodesta 1996 toimineen Urpo J. Salmisen ja Elementti-tulosyksikön johtajan Veli Ollilan omistukseen.

Salminen ja Ollila omistavat kaupan jälkeen ThermiSolista 60 prosenttia. Vähemmistöosakkaiksi tulevat valtion omistama Suomen Teollisuussijoitus Oy sekä keskinäiset vakuutusyhtiöt Fennia ja Eläke-Fennia.

Rakennuseristeitä ja EPS-ytimisiä sandwich-elementtejä valmistava ThermiSol työllistää kaikkiaan 160 henkilöä tehtaissaan Sastamalassa, Nurmijärvellä, Pietarsaaressa ja Rovaniemellä sekä Ruotsin kahdessa ja Tanskan yhdessä tehtaassa. ThermiSolin liikevaihto oli vuonna 2010 noin 60 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ylittyy 70 miljoonaa euroa.

Vahva strategia ja toimiva tuotekehitys takaavat kasvun 

Omistuksen siirtyminen toimivan johdon käsiin turvaa ThermiSolin kehittymisen myös tulevaisuudessa. Uuden strategiansa ”From EPS to FOAMS” mukaisesti yritys on määrätietoisesti laajentanut tuotevalikoimaa ja täydentänyt eri materiaalien osaamistaan. ThermiSol on eristämisen edelläkävijä pohjoismaissa. Yhtiön tuotevalikoima on markkinoiden laajin. – Tarjoamme asiantuntijuutta kaikissa rakennuseristämiseen liittyvissä asioissa, toteaa toimitusjohtaja Urpo J. Salminen.

Uudet omistajat ovat tyytyväisiä EU:n tavoitteeseen siirtyä passiivienergiarakentamiseen vuoteen 2020 mennessä. – Ilman EU:ta tällaista voimakasta positiivista energiatehokkaaseen rakentamiseen tähtäävää kehitystä ei olisi saatu aikaiseksi. Kiristyvät energiansäästömääräykset mahdollistavat uudentyyppisten ratkaisujen kehittämisen. ThermiSol on valmis vastaamaan tähän haasteeseen ja kasvamaan voimakkaasti sen mukana.

ThermiSolin juuret ovat vuonna 1962 perustetussa Isora Oy:ssä. Ennen Kingspania sen omistajina olivat irlantilainen CRH-konserni, amerikkalainen Radnor Holdings ja kotimainen Neste. – Hyödynnämme pitkän kokemuksemme ja monikansallisissa konserneissa hankitun osaamisen nyt, kun palaamme juurillemme pohjoismaiseksi yksityisyritykseksi ja eriste- ja elementtiratkaisujen toimittajaksi, omistajat toteavat.

Uusilla omistajilla yhteinen historia

Urpo J. Salminen ja Veli Ollila toteuttavat käytännössä paljon puhuttua toivetta suomalaisen perusteollisuuden palauttamisesta kotimaiseen omistukseen. Salminen ja Ollila tuntevat toisensa hyvin, sillä Ollila työskenteli ThermiSolin talousjohtajana ennen siirtymistään talousjohtajaksi Panostaja-konserniin. – Täydennämme toisiamme monin eri tavoin. Niin iän kuin painonkin suhteen olemme skaalan eri päissä. Veli on sekä talous- että lakimies minä yritysjohtaja ja insinööri, kertoo Salminen. Yhteisestä historiastamme ja toisiamme täydentävästä osaamisestamme on ollut paljon hyötyä yrityskaupan valmistelussa, Salminen ja Ollila vahvistavat.

Urpo J. Salminen  

 s. 1950

koulutus: DI, Helsingin Teknillinen Korkeakoulu, mekaaninen puunjalostus

perhe: naimisissa, 2 aikuista lasta

ura: toimitusjohtaja Pohjois-Eurooppa, CRH Insulation Europe 2003 alkaen; toimitusjohtaja ThermiSol Oy 1996 alkaen; tulosyksikön johtaja Rantasalmi-hirsitalot, Metsä-Serla Oy 1984 – 1995.

Veli Ollila                                                                                           

s.1972

koulutus: oikeustieteiden kandidaatti, Turun yliopisto; kauppatieteiden maisteri, Jyväskylän yliopisto 

perhe: naimisissa, 4 lasta

työura: ThermiSol Oy:n Elementti-yksikön johtaja joulukuusta 2010 alkaen; Panostaja-konsernin talousjohtaja 2006-2010; ThermiSolin talousjohtaja 2004-2006

Kuvamateriaali osoitteesta: http://www.mklab.fi/pub/kuvapankki/thermisol/

Lisätiedot:

Urpo J. Salminen p. 0500 671 867

Veli Ollila p. 050 305 5075

ThermiSol Oy on vuonna 1962 perustettu, EPS:n (expanded polystyrene) valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys. Vuodesta 2009 alkaen ThermiSolin tuotevalikoimaan ovat kuuluneet myös muut muovieristeet, Platina, Titan ja XPS. ThermiSol Oy jakautuu kahteen tulosyksikköön, ThermiSol Eristeet ja ThermiSol Elementti. ThermiSol AB perustettiin 1987 ja ThermiSol A/S 1991.